Meet Mari Kaasalainen

Meet KPMG People -sarjassa asiantuntijamme pääsevät kertomaan työstään KPMG:llä sekä esittelemään alansa ajankohtaisia teemoja. Tällä kertaa ääneen pääsee partnerimme Mari Kaasalainen, joka johtaa Vaasan toimistoamme.

Lokakuusta alkaen Mari on Vaasan toimiston vetämisen ohella pitänyt huolta, että asiantuntijoidemme laaja-alainen kokemus ja osaaminen auttaa asiakkaitamme saavuttamaan tavoitteensa myös Seinäjoen, Kokkolan, Tampereen ja Jyväskylän alueilla.

KPMG:llä on toimistoja Suomessa 19 paikkakunnalla ja kaksi toimistoa Virossa. Toimistoissamme työskentelee yhteensä noin 1800 eri alojen asiantuntijaa lähellä asiakkaitamme.

Mari Kaasalainen

Millaista on työskennellä tilintarkastajana?

Innostuin tilintarkastuksesta jo opiskellessani kauppatieteitä Vaasan yliopistossa, ja tilintarkastajan ura on kuljettanut minua Helsingin kautta takaisin Vaasaan.

Tilintarkastajan työ on ollut erilaista kuin opiskellessani ajattelin. Työn sosiaalisuus yllätti minut positiivisesti. Kun tilintarkastuksen oppiminen, kirjanpidolliset ja muut asiat ovat hallussa, työn painopiste muuttuu keskustelevampaan suuntaan ja siihen, että voi todella auttaa asiakkaita ja olla heille luotettu kumppani ja neuvonantaja.

Tilintarkastajilta vaaditaan tasokasta ja monipuolista osaamista. Työssä on iso vastuu ja korkeat koulutusvaatimukset. Työ vaatii myös nopeaa reagointikykyä ja kykyä joustaa asiakkaan tarpeiden mukaan.

Tilintarkastajien työhön liittyy käsitys hektisestä alkuvuodesta. Millaisena koet sen?

Tilintarkastajan työ on toki kausiluonteista. Usein alkuvuoteen painottuva sesonki ei ole meillä Vaasan alueella yhtä hektinen kuin pääkaupunkiseudulla, mutta kausi jatkuu pidempään.

Työyhteisön tuki on tärkeää ja auttaa jaksamaan. Täällä Vaasan toimistolla olemme tiivis porukka ja tunnemme toinen toisemme hyvin. Työyhteisömme on yhtenäinen ja sitoutunut, mikä on ehdottomasti toimistomme vahvuus. Hyvinvoiva työyhteisö on kaiken tekemisen pohja.

Koen, että KPMG pyrkii työnantajana mahdollistamaan työntekijöille joustavuutta ja tukee työn ja vapaa-ajan välistä tasapainoa. Tästä tasapainosta on tärkeää huolehtia.

Tilintarkastajan uran ohella olen aktiivisesti harrastavien lasten äiti, ja vapaa-ajalla minut löytää usein kentän laidalta joukkueenjohtajan, pallotytön tai kannustajan roolista. Tilintarkastajana, toimiston johtajana ja junnujoukkueen taustavoimana toimimisessa on paljon yhtäläisyyksiä.

Millaisissa asioissa autatte asiakkaitanne alueellanne?  

Autamme asiakkaitamme hyvin monipuolisesti erilaisissa asioissa. Itse tilintarkastuksen lisäksi tarjoamme korkeatasoista palvelua ja neuvontaa esimerkiksi sähköiseen siirtymiseen, eri järjestelmiin ja vastuullisuuden varmentamiseen liittyen.

Ehdottomia vahvuuksiamme pienempiin toimijoihin verrattuna ovat laajat yhteistyöverkostomme ja kykymme tuoda asiakkaillemme lisäarvoa tuomalla esiin eri alojen hyviä käytäntöjä. Työskentelemme monenlaisten yritysten kanssa ja näemme millaiset ratkaisut ja toimintatavat toimivat eri toimialoilla. KPMG:llä on vahva asiantuntijoiden verkosto, joten asiakkaalle löytyy aina apua ja ratkaisuja erilaisiin haasteisiin.