Suomi

Harjoittelijoiden kokemuksia 

Suosittu trainee-ohjelmamme tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia syys- ja kevätlukukauden aikana kautta maan.

 

Tiina RinneTiina Rinne aloitti kahden kuukauden harjoittelunsa KPMG:n trainee-ohjelmassa tilintarkastuksen Financial Services –ryhmässä.

 

Antti PostiAntti Posti aloitti KPMG:llä kolmen kuukauden harjoittelujakson M&A Tax -ryhmässä, jossa keskitytään yritysjärjestelyihin ja –kauppoihin.

– Valmistuin tradenomiksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta syksyllä 2008. Jatkoin opintojani kauppatieteiden maisteriksi Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa seuraavan vuoden syksyllä pääaineenani laskentatoimi ja sivuaineenani rahoitus. Ennen KPMG:lle tuloani olin työskennellyt pankissa sekä asiakaspalvelu- että back office -tehtävissä.

 

– Olin ollut jo aiemmin kiinnostunut pankki- ja vakuutustoiminnasta, ja siksi olikin mielekästä päästä harjoitteluun Financial Services –tilintarkastusryhmään. Myös se, että KPMG:llä on vahva asema rahoitusalan yhtiöiden tilintarkastajana, lisäsi kiinnostavuutta työskennellä juuri tässä ryhmässä.

 

– Harjoittelu alkoi kahden päivän koulutuksella, jossa tutustuttiin harjoitteluajan käytännön asioihin sekä itse tilintarkastustehtäviin. Harjoittelijoille nimetyt kummit hakivat meidät ensimmäisen päivän koulutuksen jälkeen tutustumaan oman ryhmän työskentelytiloihin sekä työkavereihin. Alkukoulutuksen jälkeen pääsimme jo heti tarkastusryhmän mukana asiakkaiden luokse, missä suurin osa tilintarkastustyöstä tehdään.

 

– Tiukka työtahti ja vastuun saaminen takaavat sen, että oppiminen tässä tehtävässä on melko vauhdikasta ja väistämätöntä. Juuri nämä tekijät myös motivoivat tähän työhön sen lisäksi, että työtehtävät ovat monipuolisia ja mielenkiintoisia. Mielenkiintoa ja vaihtelevuutta lisää huomattavasti se, että töitä tehdään erityyppisten asiakasyritysten kanssa, jolloin työtehtävät poikkeavat hieman toimeksiannoittain. Tilintarkastustyössä saa myös työskennellä monipuolisesti eri ihmisten kanssa tarkastusryhmien ja asiakkaiden vaihtuessa.

 

– Vastuuta ei kannata pelätä tässä työssä, vaan kysellä rohkeasti apuja ja neuvoja kokeneemmilta. Työkaverit osoittautuivat harjoitteluaikana erittäin avuliaiksi ja mukaviksi, mikä teki työskentely-ympäristöstä miellyttävän ja vaikutti merkittävästi positiiviseen kuvaan, jonka KPMG minulle harjoitteluajalta tarjosi. Harjoittelu oli mielestäni hyvä väylä tutustua tilintarkastustyöhön, sillä harjoittelun aikana sai jo kuvan siitä, minkälaista tarkastustyö on sekä tuntumaa itse tarkastustehtäviin. Positiivisten harjoittelukokemusten päätteeksi allekirjoitin uuden työsopimuksen ja aloitin vakituiset työt KPMG:llä tammikuussa 2012.

 

Tiina Rinne, asiantuntija, tilintarkastus

– Olin viimeistelemässä opintojani Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa, jossa opiskelin pääaineenani laskentatoimea. Työkokemusta olin siihen mennessä kartuttanut verohallinnosta, jossa verotuksen haasteet sytyttivät mielenkiinnon syventämään osaamistani verokonsultoinnissa.

 

– KPMG:n monipuoliset veropalvelut ja vahva osaaminen vaikutti hyvältä mahdollisuudelta. Oma mielenkiintoni kohdistui vielä erityisesti yritysjärjestelyihin ja –kauppoihin, joissa on iso toimintakenttä jo pelkästään verotuksellisten haasteiden näkökulmasta.

 

– Työ sisältää verotuksellisten due diligence –raporttien laatimista, joissa kartoitetaan veroriskejä ja -hyötyjä sekä tehdään verotuksellista strukturointia, jossa optimoidaan yritysjärjestelyn rakenne mahdollisimman verotehokkaasti. Työskentely on projektiluonteista ja kohdeyhtiöiden tarkastelu vaihtelee ostopuolelta myyntipuolelle, jolloin yrityskauppojen molemmat puolet tulevat tutuksi.

 

– Työn mielenkiintoa lisää vielä sen kansainvälisyys, mikä käytännössä tarkoittaa, että projektit tehdään usein yhteistyössä ulkomaiden KPMG-toimistojen kanssa ulkomaisille asiakkaille. Loppuvuosi oli erityisen kiireistä aikaa ja ryhmällä oli meneillään useita projekteja samanaikaisesti, jonka vuoksi harjoittelujakso eteni vauhdikkaasti ja uusia asioita sai opetella nopeasti. Tämä oli jälkeenpäin ajateltuna hyvä asia, sillä sain lyhyessä ajassa mukavasti kokemusta erilaisista projekteista, jotka vaihtelivat laajuudeltaan ja sisällöltään.

 

– Työt tukivat myös hyvin gradun loppuunsaattamista, kun molempia yhdisti sama aihepiiri. Tammikuussa 2012 jatkoin samassa ryhmässä vakituisena verokonsulttina, josta sain pitkälti kiittää tehokasta työharjoittelujaksoa ja hyvin toimivaa tiimiä. Yliopistosta valmistuin nopeasti tämän jälkeen helmikuussa, jonka jälkeen oli mahdollista keskittyä puhtaasti työasioihin ja harrastuksiin.

 

Antti Posti, veroasiantuntija, M&A Tax

 

 

 

Ota yhteyttä

Kaikissa uramahdollisuuksiin liittyvissä kysymyksissäsi voit olla yhteydessä rekrytoinnin ammattilaisiimme.

 

  • Kaisa Hämäläinen p. 020 760 3164 (Harjoitteluohjelma)
  • Emma Annila p. 020 760 3159 (Opinnäytetyöt ja opiskelijayhteistyö)

 

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kpmg.fi