Asiakkaamme 

Haluamme tarjota parasta palvelua kaikille asiakkaillemme. Olemme paikallisesti vahva, luotettava neuvonantaja ja keskustelukumppani kaikkialla, missä asiakkaillamme on toimintaa. Kaiken toimintamme lähtökohtana ovat toimialaosaamiseemme perustuva tinkimätön ammattitaito, luottamus sekä asiakaslähtöisyys.
Neuvottelu

Asiakkaamme edustavat tuhansia eri toimialoilla ja erilaisissa toimintaympäristöissä toimivia organisaatioita, joukossa niin Suomen suurimpia yrityksiä kuin omistajavetoisia pk-kentän yrityksiä, julkishallinnon organisaatioita sekä yhdistys- ja säätiömuotoisia yhteisöjä.

 

Asiakastyömme lähtökohtana on aina asiakkaan tilanne ja hänen tarpeensa, toiminnallemme asetettuja riippumattomuusvaatimuksia sekä muita tilintarkastukselle asetettuja lakisääteisiä vaatimuksia unohtamatta. 

 

Mittaamme eri asiakasryhmiemme tyytyväisyyttä palveluihimme säännöllisesti. Näin saamme ajantasaista tietoa asiakkaiden ajatuksista palvelumme laadusta ja toiveista yhteistyömme suhteen. Asiakkailta saamamme palaute auttaa meitä kehittämään omaa toimintaamme ja palvelutarjontaamme sekä kohdentamaan työtämme oman henkilöstömme osaamisen kehittämiseksi.

Esimerkkejä asiakasratkaisuistamme sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla

KPMG:llä on kokemusta julkishallinnon isojen muutoshankkeiden läpiviennistä. Hankkeissa yhdistämme eri osaamisalueidemme asiantuntemuksen ja vahvan julkishallinnon toimialatuntemuksemme asiakkaalle mitattavaa lisäarvoa tuovaksi, kattavaksi kokonaisnäkemykseksi. Ohessa esimerkkejä onnistuneista asiakasratkaisuistamme sosiaali- ja terveysalalla.