Valmistuin keväällä 2010 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta, jossa opiskelin pääaineenani laskentatoimea ja sivuaineenani yritysjuridiikkaa. Työskentelin opintojeni ohessa pankissa controller-tehtävissä, jolloin kiinnostuin erityisesti rahoitusalan tilintarkastuksesta.
KPMG:n harjoitteluohjelma vaikutti hyvältä mahdollisuudelta päästä kokeilemaan tilintarkastusta ja KPMG:stä erityisen mielenkiintoisen teki sen vahva asema rahoitusalan yhtiöiden tilintarkastajana.
Aloitin kolme kuukautta kestävän harjoitteluni Financial Services -tilintarkastusryhmässä tammikuussa 2010. Harjoittelu alkoi muutaman päivän koulutuksella, jossa käytiin läpi harjoitteluajan tärkeimmät käytännön asiat ja opittiin tilinpäätöstarkastuksen käytännöistä. Koulutuspäivien päätteeksi jokaisen ryhmän kummi tuli hakemaan harjoittelijat tutustumaan ryhmän työtiloihin ja työkavereihin.
Pääsin heti koulutuksen loputtua suoraan tarkastusryhmän mukaan asiakkaalle ja suurimman osan harjoittelupäivistä vietinkin asiakkaiden tiloissa. Tammi- ja helmikuu ovat tilintarkastajille tyypillisesti erittäin kiireistä aikaa ja päivät saattoivat venyä melko pitkiksi. Tärkeät menot oli kuitenkin helppo sopia etukäteen ja kivat työkaverit sekä mielenkiintoiset tehtävät auttoivat jaksamaan. Kiivaassa tahdissa oppi paljon lyhyessä ajassa ja kokeneemmilta kollegoilta sai aina apua tarvittaessa.
Harjoittelun aikana ehti nähdä useita yhtiöitä ja niiden toimintatapoja. Työtehtävätkin vaihtelivat asiakkaiden mukaan ja harjoittelun loppua kohden saattoi jo tehdä pienempiä toimeksiantoja melko itsenäisesti. Huomasin myös tilintarkastuksen olevan todella sosiaalinen ammatti, jossa ollaan kokoajan yhteydessä eri asiakkaiden ja myös eri työkavereiden kanssa.
Harjoittelu vahvisti positiivista mielikuvaani tilintarkastuksesta ja aloitin syksyllä 2010 vakituiset työt KPMG:llä. Työsopimuksen allekirjoittaminen heti harjoittelun jälkeen mahdollisti pitkän loman ilman stressiä tulevaisuudesta.