Yhtiötasolla kriittisimmiksi rakennusalan yritysten menestystekijöiksi näyttävät nousevan tuotantoprosessin tehokkuus ja kustannuskuri. Havainto ei ole kovin yllättävä, mutta sen tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että varsin suuri määrä haastatelluista ei kuitenkaan pidä yhtiönsä rakennushankkeiden seurantaprosesseja kovin tehokkaina.
Tulevaisuuden näkymät sen sijaan vaikuttavat yllättävän valoisilta yleisestä taloudellisesta epävarmuudesta huolimatta. Noin puolet vastaajista odottaa tilauskantansa kasvavan ja kolme neljästä vastaajasta odottaa tilauskannan katteiden pysyvän vähintään ennallaan.
Tämä KPMG:n globaali tutkimus antaa ajantasaisen kuvan rakennusalan yritysten nykytilasta ja tulevaisuuden trendeistä kansainvälisellä tasolla. Tutkimusta varten on haastateltu rakennus- ja kiinteistöalan johtajia ympäri maailmaa. Tutkimukseen osallistui myös useita suomalaisia johtavia toimialan yrityksiä.
Lue lisää oheisesta englanninkielisestä tutkimusraportista. Vaikka Suomen rakennusmarkkinat poikkeavatkin monelta osin kansainvälisestä valtavirrasta, yllättävän monet asiat näyttävät olevan rakennusalan toimijoille yhteisiä markkina-alueesta riippumatta.