- Kaikki vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot tulee jatkossa kirjata välittömästi muihin laajan tuloslaskelman eriin, toisin sanoen ns. putkimenetelmästä luovutaan. Muutos tulee vaikuttamaan merkittävästi yrityksiin, jotka nykyisin käyttävät laadintaperiaatteenaan putkimenetelmää. Vakuutusmatemaattisten voittojen ja tappioiden kirjaamista ei voi enää lykätä, minkä vuoksi taseen nettosaaminen tai -velka samoin kuin laajaan tuloslaskelmaan kirjattavat erät voivat muuttua huomattavasti.
- Nettokorkomeno (korkomeno - varojen odotettu tuotto) määritetään käyttämällä samaa diskonttauskorkoa kuin tilikauden alussa määritellyssä velvoitteen nykyarvossa. Muutoksen seurauksena omaisuuden odotettua tuottoa ei enää kirjata tuloslaskelmaan, mikä yleensä pienentää nettotulosta. Jatkossa omaisuuden todellisen tuoton ja diskonttauskorolla lasketun tuoton erotus kirjataan muun laajan tuloksen eriin.
- Muutetun standardin mukaan sekä järjestelyn supistamisen että velvoitteen täyttämisen vaikutus kirjataan tuloslaskelmaan sinä vuonna kun supistaminen tai velvoitteen täyttäminen tapahtuu.
- Tilikauden työsuoritukseen perustuvat menot ja nettokorkomenot kirjataan tuloslaskelmaan ja vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot muihin laajan tuloslaskelman eriin. Standardi ei määrittele, missä tuloslaskelman erässä työsuoritukseen perustuvat menot ja nettokorkomenot esitetään.
- Liitetiedoissa tulee nykyistä laajemmin kuvata etuuspohjaisia eläkejärjestelyjä ja niihin liittyviä riskejä. Lisäksi tulee esittää tilinpäätökseen kirjattavia eriä ja käytettyjen oletusten vaikutuksia niihin.
Muutettua standardia sovelletaan takautuvasti 1.1.2013 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Tällöin vertailuvuoden avaava tase sekä vertailuvuoden luvut esitetään oikaistuna muutetun standardin mukaisiksi. Standardin aiempi soveltaminen on sallittua edellyttäen, että muutos on hyväksytty EU:n hyväksymisprosessissa.
- Sellaiset muut laajan tuloksen erät, jotka luokitellaan myöhemmin tulosvaikutteisiksi tiettyjen ehtojen täyttyessä, on esitettävä erillään niistä eristä, joita ei koskaan luokitella tulosvaikutteisiksi. Silloin kun muut laajan tuloksen erät esitetään ennen verovaikutusta, myös verovaikutukset tulee esittää vastaavasti luokiteltuna.
- Laskelman Statement of comprehensive income -nimi korvataan nimellä Statement of profit or loss and other comprehensive income. Muiden nimien käyttö on kuitenkin sallittua.
- Standardiluonnoksen ehdotuksesta poiketen muutetussa standardissa säilytettiin vaihtoehto esittää kaudelle kirjatut tuotot ja kulut kahdessa eri laskelmassa (erillinen tuloslaskelma ja muut laajan tuloksen erät). Muutettua standardia sovelletaan takautuvasti 1.7.2012 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla ja standardin aiempi soveltaminen on sallittua.
Suosittelemme, että yhtiöt alkavat analysoida näiden uusien standardien vaikutusta raportointiinsa ja laativat suunnitelman niiden käyttöönottoon. Nyt julkaistuja standardeja käsitellään laajemmin KPMG:n In the Headlines -julkaisuissa, joihin voi tutustua KPMG:n kansainvälisillä internet-sivuilla.