Suomi

Työskentely veropalveluissa 

 Hanna Huhtala  

Hanna Huhtala, Arvolisäveroasiantuntija

KPMG:n veropalveluissa pysytään ajan hermolla

Hanna haki töihin KPMG:lle, koska halusi arvonlisäveroasiantuntijaksi ja koska KPMG isona kansainvälisenä organisaationa rekrytoi juuri oikeaan aikaan ja oikeanlaiseen tehtävään.

 

– Palkitsevinta omassa työssäni on uusien asioiden oppiminen ja työskentely yhdessä alan huippuasiantuntijoiden kanssa.

 

– Omassa työssäni asiakkaidemme arvonlisäveroihin liittyvät ongelmat, haasteet ja mahdollisuudet ovat keskiössä. Kanavoimme siten osaamistamme asiakkaalle käytännön hyödyksi. Koen onnistuneeni, kun saan hyvää palautetta asiakkailta tai työtovereilta.

 

– KPMG tarjoaa paljon mahdollisuuksia niitä haluaville. Itse olen viihtynyt hyvin arvonlisäverotuksen parissa. Aina uran alussa ei välttämättä ole selvää, mihin suuntaan oma mielenkiinto ja motivaatio suuntautuvat – isossa talossa tehtäväkierto ja ulkomailla työskentely on mahdollista.

Monia uramahdollisuuksia

Feature image
Millaista on työskentely KPMG:llä? Tutustu tilintarkastuksessa, vero- ja lakipalveluissa ja neuvontapalveluissa työskentelevien asiantuntijoidemme uratarinoihin.